Viisikymmentä vuotta öljykriisistä – museon vapaaehtoisten tekemä näyttely Werstaan Komuutissa
Tiedote 9.2.2023
Tänä vuonna tulee kuluneeksi viisikymmentä vuotta vuoden 1973 öljykriisistä. Werstaalla avautuu Viileämpää, hitaampaa, hämärämpää -näyttely, joka on museon vapaaehtoisten kokoama. Näyttely on avoinna 9.2. – 5.3. Se kertoo öljykriisin vaikutuksista ihmisten arkielämään Suomessa.
Esillä on Kauppa- ja teollisuusministeriön julkaisemia Energiahukka-kampanjan valistusjulisteita Elinkeinoelämän keskusarkiston kokoelmista. Julisteissa kannustettiin ihmisiä säästämään energiaa muun muassa liikkumisessa ja asumisessa. Näyttelyssä on myös vapaaehtoisten tekemä lyhyt haastatteluvideo, joka kertoo miten tavalliset ihmiset muistavat öljykriisin.
Öljykriisiksi kutsuttu ajanjakso käynnistyi sodan puhjettua Lähi-idässä yllättäen lokakuussa 1973. Useat arabimaat päättivät vähentää öljyntuotantoaan ja tämä johti raakaöljyn hinnan kohoamiseen. Maailmanlaajuisen kriisin vaikutukset tunnettiin myös suomalaisissa kodeissa. Käyttöön otettiin määräyksiä, joiden nojalla muun muassa rajoitettiin huoneistojen lämpötilaa, säädeltiin vedenkäyttöä sekä ulkotilojen valaistusta.
Werstaalla on toiminut jo kymmenen vuotta vapaaehtoistyön ohjelma Museosakki. Vapaaehtoiset tekevät museossa monenlaisia työtehtäviä näyttelyiden, kokoelmien ja tapahtumien järjestämisen parissa. Vapaaehtoistyö on Werstaalla tärkeä osa yhteisöllistä museotoimintaa. Tällä hetkellä Museosakissa on mukana 27 vapaaehtoista.
Näyttely on esillä Työväenmuseo Werstaan yhteisögalleria Komuutissa. Näyttelytilan nimi tulee sanoista kokeilevan museotoiminnan tila. Komuutissa järjestetään pienimuotoisia ja lyhytkestoisia näyttelyitä yhteistyössä taiteilijoiden, tutkijoiden ja museon muiden sidosryhmien kanssa. Komuutti on Werstaalle tärkeä kanava työssä ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja kestävän kehityksen puolesta.
Lehdistökuvia:
Työmatkalaisia pimeänä talviaamuna Pitäjänmäen asemalla vuonna 1974.
Kuva: Eeva Rista, Helsingin kaupunginmuseo.
Lataa täysikokoinen kuva tästä
Viileämpää, hitaampaa, hämärämpää-näyttelyn tekijöitä Risto Veijola, Riitta Mikkonen ja Marja-Riitta Mattila-Nurmi.
Kuva: Ulla Rohunen, Työväenmuseo Werstas.
Lataa täysikokoinen kuva tästä
Lisätiedot:
Työväenmuseo Werstas,
yleisöpalvelupäällikkö Ulla Rohunen,
,if.1734838272oesum1734838272neavo1734838272yt@ne1734838272nuhor1734838272.allu1734838272
050 440 1157
Viileämpää, hitaampaa, hämärämpää -näyttely
Työväenmuseo Werstas
Komuutti-tila
9.2.-5.3.2023
Väinö Linnan aukio 8, Tampere
puh. 010 420 9220
www.tyovaenmuseo.fi
Avoinna ti-su 11-18
VAPAA PÄÄSY