Valitse sivu

Puuhun veistettyjä tarinoita Werstaan Komuutissa

 

Tiedote 8.10.2024


Työväenmuseo Werstaan yhteisögalleria Komuutin lokakuun näyttelyssä on esillä tamperelaisen käsityöläisen ja taiteen perusopetuksen opettaja Katja Malisen puunveisto- ja keramiikkatöitä vuosilta 2021–2024.

Teosten teemana ovat kasvot, keho ja naiselliset piirteet. Katja Malinen tutkii ja tulkitsee taiteessaan esimerkiksi naiseuden rooleja, ulkonäköpaineita, minäkuvaa, sukupolvien kulkua ja sisäisiä kamppailuja.

Teokset on veistetty käsin lehmuksesta erilaisilla veistotaltoilla. Muutama työ on veistetty Tampereen ratikkareitin varrelta kaadetuista lehmuksista. Malinen on saanut ”veistokipinän” seuratessaan perinteisen suomalaisen veistotaidon ja luovan veiston mestareita, mutta omassa taiteessaan hän mielellään rikkoo sääntöjä ja testaa erilaisia tapoja kuvioida puun pintaa. Teostensa viimeistelyyn Malinen käyttää esimerkiksi mustekyniä, maalitusseja, puuvärejä, akryylimaaleja ja lehtimetallia. 

– Haluan teoksissani yhdistää eri materiaaleja, kuten puuta ja keramiikkaa. Puunveistossa ilahduttaa materiaalin lämmin tuntuma ja erilaisten veistopintojen tekstuurit. Veistotöihini upotan usein keramiikkaa, joka lisää teoksiin mielenkiintoista kontrastia ja kiiltäviä kovia pintoja. Pidän rohkeista väreistä, rouheista pinnoista ja kiivaasta kerroksellisuudesta, kertoo Katja Malinen teostensa syntyprosessista.

 

Työväenmuseo Werstaan yhteisögalleria Komuutissa järjestetään pienimuotoisia vaihtuvia näyttelyitä yhteistyössä tutkijoiden, taiteilijoiden ja muiden kumppanien kanssa. Komuutin nimi tulee sanoista kokeilevan museotoiminnan tila. Pienestä koostaan huolimatta Komuutin näyttelyt käsittelevät isoja aiheita ja yhteisögalleria on museolle tärkeä kanava työssä ihmisoikeuksien ja kestävän kehityksen puolesta.

Lehdistökuvia:

Kaksi lasta katselee pienoismallia, jossa hiiri skeittaa Hiedanrannassa.

Säkenöivä voima, 2023

– käsinveistetty lehmus, keramiikka, akryylimaali, gesso, tussit, lehtimetalli

Kuva: Katja Malinen.

Lataa täysikokoinen kuva tästä

 

Nainen seisoo kynä kädessä fläppitaulun edessä ja katsoo kohti kameraa. Taululle on piirettynä erilaisia eläinhahmoja.

Varjot mun pinnan alla, 2024

-käsinveistetty lehmus, keramiikka, akryylimaali, gesso, tussit

Kuva: Katja Malinen.

Lataa täysikokoinen kuva tästä

 

 

Pehmolelueläimet istuvat suuren lavastekärpässienen alla

Yötaivas kuuntelee, 2023

-käsinveistetty lehmus, keramiikka, akryylimaali, gesso, tussit, puuväri, lehtimetalli

Kuva: Katja Malinen.

Lataa täysikokoinen kuva tästä

 

Lisätiedot:

Katja Malinen,
040 759 4659,
katja.malinen(at)elisanet.fi,
instagram: @harakanhattu

Katja Malinen

Veistetyt kasvot, maalatut tarinat – Puun ja keramiikan kertomaa

8.–27.10.2024

Työväenmuseo Werstas, yhteisögalleria Komuutti

Väinö Linnan aukio 8, Tampere

puh. 010 420 9220

www.tyovaenmuseo.fi

Avoinna ti-su 11-18

VAPAA PÄÄSY