Valitse sivu

Ulla Pohjolan kasviaiheiset teokset luovat toivoa Werstaan Komuutissa

 

Julkaistu 11.10.2023


Tamperelaisen kuvataiteilija Ulla Pohjolan Juuret-näyttelyssä on esillä palstaviljelyyn pohjautuvia kasviaiheisia teoksia. Näyttely on avoinna yhteisögalleria Komuutissa Työväenmuseo Werstaalla 18.10.–19.11.2023.

Ulla Pohjola yhdistää teoksissaan käsin- ja konekirjontaa, viljelemiään kasveja, muita luonnon materiaaleja, vanhoja esineitä sekä erilaisia maalaustekniikoita. Pohjola tutkii taiteessaan luonnon ja ihmisen välistä suhdetta sekä kiertokulun symboliikkaa. Pieni koko ja hidas työskentelytapa antavat teoksille syvyyttä ja tallentavat ajan kulumista ja elämän jatkuvuutta myös epävarmoina aikoina. Hän haluaa taiteessaan ilmaista pienimuotoisen, hitaan ja kuluttamisesta riippumattoman elämyksellisyyden mahdollisuuksia.

Kuvataiteilija Ulla Pohjola (s. 1963 Juuka) valmistui vuonna 1995 tekstiilitaiteen koulutusohjelmasta Taideteollisesta korkeakoulusta ja vuonna 1996 hänet valittiin Vuoden Nuoreksi Tekstiilitaitelijaksi. Vuonna 2006 hänelle myönnettiin Pirkanmaan taidetoimikunnan Taidepalkinto ja vuonna 2016 The Jury Prize -tunnustus kansainvälisessä minitekstiilinäyttelyssä Bratislavassa.

Pohjolan teoksia on muun muassa Kiasman, Wihurin rahaston, Saastamoisen säätiön ja Suomen valtion taidekokoelmissa. Hän on pitänyt monia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla.

 Juuret-näyttelyä on tukenut Taiteen Edistämiskeskus.

Näyttely on esillä Työväenmuseo Werstaan yhteisögalleria Komuutissa. Tilan nimi tulee sanoista kokeilevan museotoiminnan tila. Komuutissa järjestetään pienimuotoisia ja lyhytkestoisia näyttelyitä yhteistyössä taiteilijoiden, tutkijoiden ja museon muiden yhteistyötahojen kanssa. Pienestä koostaan huolimatta Komuutti on Werstaalle tärkeä kanava työssä ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja kestävän kehityksen puolesta.

Lehdistökuvia:

Työryhmä on kokoontunut kannettavan tietokoneen ääreen

Käärinliina 6, 2020

193 x 73 cm

käsinkirjonta, konekirjonta

kierrätyskankaat, silkkikankaat, silkkilangat, viskoosilangat

Kuva: Teemu Tähkänen

Tyttö kirjoittaa ja piirtää

Kullero, 2022

23 x 14,5 x 2 cm

käsinkirjonta, maalaus, esinekooste

kulleron siemenkodat, silkkilangat, silkkikangas, silkkisametti, pellavakangas, vanha rasia

Kuva: Jouko Järvinen

Kaksi naista keskustelevat töistä

Rakastaa 8, 2021

19,5 x 13 x 2 cm

käsinkirjonta

päivänkakkara, silkkilangat, silkki- ja pellavakankaat, paperi

Kuva: Jouko Järvinen

Kaksi naista keskustelevat töistä

Täpläsievikki, 2020

24 x 16 x 2 cm

käsinkirjonta, maalaus

täpläsievikki, silkkilangat, silkkikangas, helmet, muste, mdf-levy

Kuva: Jouko Järvinen

Lisätiedot: 

kuvataiteilija Ulla Pohjola
040 700 6963
moc.l1734800711iamg@1734800711alojh1734800711opall1734800711u1734800711
www.ullapohjola.fi
www.instagram.com/pohjolaulla

ULLA POHJOLA
Juuret
18.10.19.11.2023


Työväenmuseo Werstas
Yhteisögalleria Komuutti

Väinö Linnan aukio 8, Tampere
www.tyovaenmuseo.fi

puh. 010 420 9220

Museo avoinna ti-su 11-18
VAPAA PÄÄSY