Punkmuseon Tee se itse -näyttely avautuu Tampereella
Tiedote 15.6.2022
Työväenmuseo Werstaan Komuutti-tilassa on avoinna 15.6. alkaen Punkmuseon Tee se itse -näyttely. Miltä 1980-luvun alun hardcorepunk ja tee se itse -kulttuuri näyttivät? Esillä on valokuvien lisäksi julisteita, levyjä, kasetteja, kirjeitä, keikkaflyereitä, kaikenlaista itse tehtyä esineistöä.
Hardcore oli 1980-luvun alun uusi versio 1970-luvulla syntyneestä punkista. Musiikillisesti entistä voimakkaamman ja kantaaottavamman punkin vaiheen lisäksi punkin ytimeen aina kuulunut tee se itse -kulttuuri voimistui. Kysymys ei ole koskaan kuulunut, että ”voinko tehdä?” vaan ”haluanko tehdä?”
Näyttelyn pääosassa ovat bändien sijaan sen ajan nuoret aikuiset – tuohon aikaan useiden mielestä omituisilta näyttäneet ihmiset, jotka elivät, nauroivat, itkivät, osallistuivat ja tekivät. Entistä useampia lehtiä (punkzine) julkaistiin, kokoelmakasetteja leviteltiin, pieniä levy-yhtiöitä syntyi ja vinyylilevyjä kustannettiin itse. T-paitoja painettiin sekä keikkoja järjestettiin. Yhteyttä pidettiin pääosin kirjeiden ja postikorttien välityksellä. Valokuvat olivat harvinaisia, koska kamerat ja filmit olivat kalliita.
Tee se itse -näyttelyn toteuttaa Punkmuseo eli Suomen Punkmuseon kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia, tallentaa sekä tuoda esille suomalaista punkkulttuuria kaikissa erilaisissa muodoissa ja erilaisin tavoin.
Syksyllä Punkmuseo avaa kaikille avoimen digiarkiston, jonka välityksellä voi tutustua laajaan punkkulttuuriesineistöön. Yhdistyksen tavoitteena on avata lähivuosina museo myös oikeana fyysisenä museona. Sen lisäksi Punkmuseo toteuttaa jatkossakin erilaisia näyttelyitä ja tapahtumia ympäri Suomea – siellä missä punk syntyi, eli ja yhä elää.
Työväenmuseo Werstaan Komuutti-tila on museon yhteisögalleria, jossa järjestetään museon erilaisten yhteistyötahojen kanssa pienimuotoisia ja lyhytkestoisia näyttelyitä. Pienestä koostaan huolimatta Komuutin näyttelyissä käsitellään isoja asioita: tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, kestävää kehitystä, demokratiaa ja ihmisoikeuksia.
Lehdistökuvia:
Näyttelyssä on pienlehtiä eli zinejä, kuten Krapula-punkzinen alkuperäiskappaleita.
Lataa täysikokoinen kuva tästä
Näyttelyssä on esillä kirjeitä. Yhteyttä pidettiin ensisijaisesti kirjeillä ja postikorteilla.
Kuva: Punkmuseo.
Lataa täysikokoinen kuva tästä
Lisätiedot:
Punkmuseo,
Timo Kiippa
if.oe1734800951sumkn1734800951up@oe1734800951sumkn1734800951up1734800951
Tee se itse -näyttely
15.6.-28.8.2022
Työväenmuseo Werstas
Väinö Linnan aukio 8, Tampere
puh. 010 420 9220
www.tyovaenmuseo.fi
Avoinna ti-su 11-18
VAPAA PÄÄSY